Silmätippoja ja näyttelyilmottautumisia.
kesäkuu 14, 2009
Vielä viime postauksessa olin varma, että Elmon seuraavat näyttelyt ovat vasta Marraskuussa Turussa, kastraattiluokassa. Onneksi kissaihmiset ympärilläni ovat eteviä ja totesivat, että Elmo voi kilpailla nuorten sarjassa vielä 10 kuukauden ikäiseksi asti, kastroituna ja tyrä korjattuna! Pääsemme siis sittenkin Elmon kanssa Elokuussa suunnitelluille näyttelyreissuille. Kivaa. :)
Näiden iloisten uutisten jälkeen Elmo juoksi luokseni – toinen silmä turvonneena ja siristellen. Kiva. Silmässä ei päälle päin näkynyt mitään kummaa, poika kuitenkin vaikutti kivuliaalta ja silmä jotenkin pipiltä. Kellohan oli tietysti tuollon jo vaikka mitä ja pienen keskustelun jälkeen päivystävä eläinlääkäriasema suostui ottamaan meidät tarkastettavaksi. Klinikalla oli koirien “poistamme suolestasi syömäsi epämääräiset asiat” -ilta, joten tunnin odottelun ja muutaman vatsavaivaisen koiran jälkeen pääsimme näyttämään Elmon silmää lääkärille. Verkkokalvonvärjäys osoitti sen mitä pelkäsin odottaakkin, silmästä löytyi pinnallinen viiltohaava. 10 päivän antibioottitippa tiputtelut siis edessä. Elmo on tätsyn hoidossa vielä nuo tulevat kymmenen tiputtelu päivää, joten lääkintä jää onneksi hyviin käsiin. Yhden maissa kotiuduttuamme, olin tyytyväinen että lähdettiin, vaikka matkalla Raisioon se ehkä hieman häitköidyltä tuntuikin. Nyt on Elmon silmä jo hienosti auki ja tippojen laittokin sujuu ongelmitta. Kaikki siis loppujen lopuksi hyvin.
Kippo on nautiskellut olostaan kaupungissa ja kehrännyt sen mukaisesti – jatkuvasti. :) Leikkiminen on maistunut kummallekkin ja emäntä voi vain olla onnellinen siitä, että veljekset tulevat loistavasti toimeen keskenään. Olemme onnellisia, koko porukka. <3